“Yhteisessä valokuvassa”

”Vuosia sitten kun päihteet oli joka päiväinen tuttu totesin, että haluan jotain muuta. Monenlaista oli tapahtunut, töitä, useampi parisuhde, vankilatuomioita. Kyllästyin. Olinhan siinä vaiheessa viiden lapsen isä.

Ajatus isyydestä lähti kantamaan ja nyt voi sanoa, että ajatus lapsista on ollut vahvimpia motivaatioita matkalla muutokseen kohti päihteetöntä elämää.

Palveluja oli paljon, pyrin selvittämään mitkä niistä voisi tässä vaiheessa kertoa, mitä minun pitää tehdä. Opettelin ja opin nöyrtymään omien tarpeiden suhteen ja pyytää apua pohdinnoissa erilaisten ratkaisujen tekemisessä. Monta hyvää palvelua oli yhtä aikaa ja jokaisesta pyrin saamaan itselleni jotain. Yksi palvelu oli Erityisesti isä -toiminta.

Kuudennen lapsen odotus johti minut ja vaimoni tuettuun palveluun ensikotiin. Ote isyydestä vahvistui ja lähti kantamaan. Sain pidettyä päätökset ja toimenpiteet sen suuntaisena, että ne tukivat pyrkimystä hyvästä elämästä ja vanhemmuudesta läsnä olevana vanhempana.

Tällöin julkaisin merkittävimmän ajatuksen siitä, että jonakin päivänä olen yhteisessä valokuvassa kaikkien lapsieni kanssa. Lisäksi tähän joukkoon luen tänä päivänä myös vaimon tyttären.

Haasteet vanhempien lasten kanssa ovat myös helpottaneet, jokaiseen minulla on hyvä yhteys auki. Yhteydenpito lapsien suunnalta on luontevaa ja he ovat sisäistäneet, että isään voi olla yhteydessä milloin tahansa ja mistä asiasta tahansa.

Nyt olen työelämässä ja elämä on kivaa lapsiperheen arkea nuorimman ollessa vielä kotona. Ylpeänä voin myös todeta olevani ukki. Tämä rikkaus kaikkine haasteineen on elämän makuista.

Yhteinen valokuva on nyt lähempänä kuin koskaan. ”

-Niilo-

Muita postauksia

Isien ajatuksia isänpäivästä

Isien ajatuksia isänpäivästä

Me kysyimme vertaisryhmiemme isiltä; Mitä ajatuksia tuleva isänpäivä teissä herättää? ”Odotan puhelua tyttäreltä, en osaa sanoiksi muovata...

Tervetuloa Tarinat-osioon!

Tervetuloa Tarinat-osioon!

Vilma Hänninen toteaa väitöskirjassaan tarinoiden avulla ihmisten luovan merkitystä elämälleen ja erityisesti sen muutoksille. 10-vuotisen...